"Tämäkö on se, joka ei tiedä pitäisikö istua vai lähteä kävelemään?”

Tietäjä tokaisi lauseen Peilimiehelle sellaisella välinpitämättömyydellä, että tämä varmasti ymmärsi, kuinka tosissaan Tietäjä oli asian kanssa. Tietäjällä oli sisäänrakennettu kutsu auttaa ja ihmiset tarvitsivat häntä. Peilimiehellä oli mukanaan kaunis mustatukkainen tyttö.

”Niin.” Pelkkä tuijotuskin olisi riittänyt. Peilimies oli tuijottaja. Omaa peilikuvaansa oli Tietäjä varoittanut tuijottamasta.

”Sano sille, että istuu alas ja rentoutuu.” Tietäjä lähti keittiöön sekoittamaan drinkkejä ja kertoi laajasti ympäri taloaan majaileville ystäville vieraiden tulleen kaukaa.

Kaukaa oli tosiaan tultu Tietäjän hullujen huoneella järjestämään konserttiin. Hullujen huone oli Tietäjän oma eli yksityinen. Artistista ei voinut helpolla sanoa, kuinka hullu hän oli. Sanat olivat hulluja, ehkä sanoittajakin oli hullu. Niin tai näin: aprillipäivää juhlittiin musiikin ja tanssin merkeissä.

Hoitajat ja potilaat tanssivat keskenään. Kaikki pyysivät artistilta nimikirjoituksia. Artisti oli peloissaan. Konsertin jälkeen hoitajat ja vieraat söivät Tietäjän veljen Metsästäjän ampumaa kermaista hirveä. Oli myös lihapullia ja Tietäjän äidin keräämiä sieniä. Hyvää oli. Artisti oli vaivaantunut. Kaukaa tulleet vieraat söivät hyvällä ruokahalulla. Konsertti ja back-stage olivat kaikin puolin onnistuneet.

Tupakalla muukalaistyttö tutustui pihalla oikeisiin hulluihin ja pelästyi. Tietäjä piti tilannetta tarkoin silmällä. Kun muukalainen näki näiden ihmisten olevan oikeasti hulluja, häntä alkoi hävettää. Hulluus ei ollut leikin asia. Hän ei ollutkaan hullu.

Peilimies oli käskenyt tytön soittaa Tietäjälle kaukaa, koska tämä oli sanonut, ettei kuulunut tähän maailmaan. Peilimies oli vastuussa tytöstä. Runoilija oli kertonut muukalaisen sisällä asuvasta operaattorista, uudesta ihmisestä. Ei superihmisestä, vaan eräästä Matkustajasta. Peilimiehen piti manata Matkustaja esiin.

”Uskoin enkeleihin todella pitkän aikaa. Todella uskoin niihin." Tyttö kertoi. "Sitten se vain yhtä-äkkiä loppui.” Peilimiestä tyttö kutsui kuitenkin Gabrieliksi.


Runoilija valvoi Peilimiehen manaamista. ”Älä mene pahan luo, silloin joudut pelaamaan pahan säännöillä. Anna pahan tulla sinun luo ja pelata sinun säännöilläsi, silloin sinä olet voittamaton. Sinä tiedät sen.” Ei kestänyt kauaa, kun Matkustaja alkoi ilmoitella itsestään.

Kun tyttö soitti Tietäjälle, tai shamaanille, kuten tätä kutsui, hän kertoi ettei tiedä mitä pitäisi tehdä - pitäisikö vaan jaksaa, vai lopettaa tämä kaikki?


”Parasta on, kun istut alas ja otat rennosti”, vastasi Tietäjä ja käski sitten Peilimiehen tuomaan Matkustajan aprillipäivän tansseihin.